Yritys

Pinnoitus Helin pintaa syvemmältä

Me Pinnoitus Helinillä teemme ammattitaidolla ja laadulla loistavista tuotteista vielä parempia ja kestävämpiä.
Pitkät perinteemme ja vankka kokemuksemme alalta takaavat että asiakkaamme saa aina tarvitsemansa – varmasti ja oikein.

Toiminta-ajatuksemme ytimessä on joustava ja asiakaslähtöinen palvelu. Käytännössä toimitamme asiakkaallemme määriteltyjen laatuvaatimusten täyttävät tuotteet aina sovittuna ajankohtana.

Palveluksessamme on 14 pitkäaikaista työntekijää, joilla on kaikilla yli kymmenen vuoden ammattikokemus elektrolyyttisessä pinnoituksessa. Tarjoamme kannustavan työympäristön, jossa vaatimuksena on tarkka suhtautuminen työhön. Vuonna 2017 liikevaihtomme oli 2,15 miljoonaa euroa osoituksena asiakkaidemme meille osoittamasta luottamuksesta.

Yrityksemme juuret ulottuvat 1960-luvulle, jolloin laitos oli osa Fiskarsin Kellokosken ruukkia. Nykyisessä omistuksessaan Pinnoitus Helin Oy on ollut vuodesta 1992 lähtien. Panostamme jatkuvaan menetelmien kehittämiseen sekä etsimme uusia tapoja ratkaista asiakkaidemme tarpeita. Näin meistä on muodostunut yksi Suomen monipuolisimmista pinnoitusalan yrityksistä.

Me Pinnoitus Helin Oy:lla suhtaudumme luottavaisesti tulevaisuuteen ja huomioimme globalisaation asettamat haasteet. Lisäämme ja parannamme pintakäsittelypalveluitamme jatkuvasti, tarjoten asiakkaillemme laajan ja laadukkaan pintakäsittelyvalikoiman.